sunnuntai 6. elokuuta 2017

Sadepäivän tunnelmaa

Heipparallaa!

Tänään on ollut niin sateinen ja suorastaan syksyinen sunnuntai, että piti oikein kynttilät sytytellä harmaata päivää piristämään. Lasten kesäloman viimeinen viikonloppu alkaa olemaan loppusuoralla, ja sen kunniaksi ajateltiin pitää vielä leffailta herkkujen kera. Arjen alkaessa onkin sitten jo pakko saada turhat mässyttelyt loppumaan! 

Sadepäiviä on tähän viikkoon mahtunut useampia, ja yhtenä niistä ajelimme Ideaparkkiin shoppailemaan. Kävimme syömässä ja löysimme uusia vaatteita syksyyn. Lisäksi ostin olohuoneeseen H&M Homesta uudet sisustustyynyt ja vaalenharmaan pellavaverhon. Verhoa en malttanut edes silittää, kun piti heti päästä sitä paikalleen mallailemaan, mutta täytyy se vielä kai ottaa alas silityksen ajaksi ( vaikka jotenkin minua viehättää tuo pellavan rento ryppyisyyskin ; ). 



Loppuviikosta lähdin tyttöjen ja pupun kera mökkeilemään ( isäntäkin liittyi joukkoon työpäivän jälkeen ) ja ajatuksena oli viettää mökillä vain yö, tai korkeintaan kaksi, mutta jäimme lopulta vielä kolmanneksikin yöksi. Helsingin serkutkin tulivat mökille, ja oli mukavaa viettää aikaa yhdessä vielä kesälomien päätteeksi. 

Uitu ja saunottu on koko sydämen kyllyydestä, niin auringonpaisteessa. kuin vesisateessakin ja välillä lämmitelty takkatulen räiskeessä sateenropinaa kuunnellen. Lisäksi kävimme pienellä maalaismatkailulla Iittalan lasitehtaalla, sekä ihastuttavalla navettapuodilla, josta mukaan tarttui mm. kaunis valkoinen pikkulamppu. Esittelen sen myöhemmin, jahka saamme sen paikoilleen.




Viimeinen lomaviikko lähtee sitten käyntiin, toivottavasti edes vähän aurinkoisemmissa merkeissä. 

Tunnelmallista sunnuntai iltaa!

Iida Emilia

6 kommenttia:

  1. Kauniita löytöjä jälleen:) Voi ihme, koulutkin alkavat jo, meillä Turussa vasta 15.8.onneksi. Varmasti helteet tulevat silloin...joko se sinunkin lomasi sitten loppumassa, äkkiä tämä aika vaan menee.

    Kauniita elokuun päiviä sinnekkin:)

    t.Minna Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna viestistäsi :)

      Täällä alkaa koulut jo 10.8. Kolme päivää lomaa siis enää!!! Kääk! Ja mulla enää viikko tosiaan. Mihin tämä kesä katosi? Mulla jo alkoi mennä toivo säiden suhteen....ehkä ensi kesänä sitten? :D

      Mukavia loppukesän hetkiä! :)

      Poista
  2. Niin kaunista <3
    Leffaillat koko perheen kesken ovat aivan parhaita.
    Mukavaa viimeistä lomaviikkoa, mulla jäljellä vielä kaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari! <3 Aina nämä samat nurkat ja kuvakulmat :/

      Juu nuo leffaillat on kivoja, kun vaan löydetään koko perheen makuun sopiva leffa :D

      Ihanaa loman jatkoa sinnekin! :)

      Poista
  3. Tykkään tuosta verhon ryppyisyydestä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no kiva kuulla :) Itsekin tykkään, mutta äitini varmasti järkyttyy kun tulee kylään :D

      Poista