sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kukkiva terassi

Sunnuntain huomenet!

Sateisen alkuviikon jälkeen olemme saaneet nauttia taas kauniista kesäpäivistä ( työpaikan ikkunasta katsellen ) ja pikkuhiljaa kylmän kevään väistyttyä olen kukkiakin pihaan hankkinut. Jälleen suurin osa kukista on valkoisia: perinteisiä pelargoneja, orvokkeja, petunioita ja lumihiutaleita. Sekaan vielä murattia, joka on mielestäni yksi kauneimpia vihreitä köynnöskasveja, joita tiedän.

Uutuutena päätin nyt kokeilla myös huumaavan tuoksuista laventelia, sekä upeaa hortensiaa, joka on nyt ilmeisesti liian aurinkoisella paikalla, koska kukinnot ovat ruskistuneet. Toivottavasti saan tuon puutarhan upean kuningattaren pidettyä hengissä!?



Tämä eurolavojen päälle kyhätty kierrätysterassimme on nykyään lempipaikkani pihassamme, vaikka  kierrätysteeman mukaisesti siellä onkin kaikki hieman rempallaan! Mökiltä hylättynä löytyneet puutarhatuolit kaipaisivat kipeästi kunnostusta, mutta omalla tavallaan ne ovat aika sympaattiset noinkin. 

Kukkahyllykön sain veljeltäni, kun se oli heillä jäänyt tarpeettomaksi. Hyllyt ovat kivasti harmaantuneet vuosien saatossa, sateen ja tuiskun armoilla.



Tänään nautimme rauhallisesta kotipäivästä puuhakkaan lauantain jälkeen.
Perjantai illasta saimme pitkästä aikaa kuopuksemme kummit kylään, ja istuskelimme pihalla lähes puoleen yöhön. Aivan ihania nämä valoisat illat!

Lauantaina kaupungilla oli jos jonkinmoista tapahtumaa, jossa kävimme lounastamassa ja ihmettelemässä ihmisvilinää. Hauskaa kun kesällä tapahtuu :)


Mökilläkin kävimme eilen pikapikaa uintireissulla ja haimme samalla makuupussin, sillä teinimme lähti ystävineen telttaretkelle! Täällä lähistöllä järjestettiin nimittäin kesäyön seikkailutapahtuma, jossa oli kiipeilyseikkailurataa, yösuunnistusta, uintia ja lettujenpaistoa kodalla, sekä yöpymistä teltassa. Olimme itsekin tapahtumassa mukana puoleen yöhön asti, ja yksi teinikaverusten vanhemmista jäi telttailemaan, joten uskaltauduimme omankin tyttäremme mukaan jättämään. Hieno tapahtuma todella, eikä mitään häiriköitäkään kuulemma paikalle eksynyt, vaikka jokin teiniporukka olikin yöllä salaa kiivennyt maauimalaan uimaan ( Enkä tarkoita omia teinejä ;)



Ensi viikonloppuna juhlitaankin jo sitten keskikesän suurta juhlaa...kuulemma viilenevässä ja epävakaisemmassa säässä, mutta sehän on tuttua se :D

Iloa päivääsi!

Iida Emilia

14 kommenttia:

  1. Niin ihanalta näyttää teillä taasen,niin sisällä kuin ulkonakin ❤️
    Tuo terassi on kyllä niin kutsuva ja ihanan runsas kaikkine sisustuksineen.
    Mäkin ostin ekan laventelin.Ekat kukinnot jo leikkasin kuivatukseen,saa nähdä päätyvätkö ne liinavaatekaappiun tuoksua tuomaan.
    Kivaa sunnuntaita ja alkavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kikke <3
      Juu tämä terassi on tosiaan vähän turhankin runsas! Olisi pitänyt tehdä isompi terde, että mahtuisi kaikki kukat ja systeemit :D

      Mä kans täällä mietein, miten saisin hyödynnettyä laventelia. Tuo kuivatus kuulostaisikin ihanalta :)

      Aurinkoista juhannusviikkoa teille <3

      Poista
  2. Niin kaunis ja kutsuva paikka ihanien kukkien lomassa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ilo kuulla tämä superfloristin suusta :)

      Poista
  3. Tuo terassinne tunnelma on juuri noin niin kohdillaan - tykkään tosi paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos todella paljon <3 Nuo terassin puitteet: kellertävät aidat & tiiliseinät eivät ole ilo silmälle, mutta onneksi nämä kukat ja muut sisustuselementit peittää ne aika hyvin taakseen :D

      Poista
  4. Niin kaunis ja ihana tunnelma ♡

    VastaaPoista
  5. Onpas teillä ihanan tunnelmallinen terassi♡♡
    Ja tosi kivan kuuloinen tuo seikkailutapahtuma!
    Mä katoin samaa,että ei se mitään super helteitä juhannukseen lupaa,mutta eipä siinä mitään uutta oo😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset Ulla <3 Ei se nyt ihan täydellinen ole, mutta kelepaa :D

      Seikkailutapahtuma oli tosi huippu, joskin mua jännitti nuo teinit sinne telttaan yöksi jättää ( enkä olisi jättänytkään, ellei yksi vanhempi olisi ollut paikalla ) mutta kiva kokemus se oli :)

      Juu eipä juhannukseen kovin usein helteitä osu. Se on vaan valitetttava tosiasia :D

      Mutta ihanaa juhannusviikkoa sinne ja toivotaan, ettei kaatamalla sada ainakaan!

      Poista
  6. Aivan ihanalle näyttää! Kyllä Suomen kesä on kaunis, vaikka sateellakin!
    Valoisaa viikkoa sulle, Micu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon Micu <3
      On kyllä hurjan kaunis luonto nyt! Ihan häkellyttävän kaunis :)
      Ihanaa viikkoa sinnekin!

      Poista