torstai 22. kesäkuuta 2017

Keskikesän juhlaa!

Huomenta juhannusaaton aamuun!

Heräsin tänään auringonpaisteeseen jo aivan liian varhain, enkä saanut enään millään unen päästä kiinni, vaikka vapaapäivänä olisi saanut nukkuakin. Ihanaa toki kun aurinko paistoi, mutta valitettavasti taivaalle on jo ehtinyt kertynyt hurjasti harmaita pilviä! Juhannukseksi mökille pakataan siis tänä(kin) vuonna mukaan saappaat ja villanutut hellemekkojen sijaan. Mutta on koleassa ja kosteassa säässä puolensakin, sillä hyttyset eivät ainakaan tule kiusaamaan ;)

 Eilinen päivä meni töissä myöhäiseen iltaan ja olinkin kotona vasta lähempänä puolta kahdeksaa, mutta teimme silti kotiin pikasiivouksen, pakkailimme ja leivoin jääkaappiin pätkisjuustokakun hyytymään. Tein myös nuoremman tyttären kanssa "yöjuoksun" läheiselle kukkaniitylle, josta poimimme kukkakimpun mökille viemisiksi. Pionit tosin löytyivät ihan S-marketista.




Helpon, nopean ja herkullisen pätkiskakun tekaisin seuraavista aineista:

Pohja:

- 1 pötkö minttudominoita ( tai Rainbow tumma täytekeksi mint )
- 50-70g voita tai margariinia

Täyte:

- 2 liivatetta
- n. 4rkl kuumaa kahvia tai vettä
-  2 pussia pätkis suklaapaloja ( osa tästä koristeluun )
- 200-400g maustamatonta tuorejuustoa
-2,5 dl kuohukermaa ( Flora vispi )
-2tl vaniliasokeria
(- n. 2 rkl sokeria )

Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurujen joukkoon. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle, ja nosta jääkaappiin kovettumaan.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kermavaahto ja mausta vaniljasokerilla ( sokeri ei välttämätön ). Lisää vaahdon joukkoon myös tuorejuusto ( itse laitoin 300g ). Pehmitä pätkikset mikrossa n. 1 min. ja yhdistä ne juustokermaseokseen. Puristele liivatteista liika vesi pois ja sekoita ne kuumaan kahvi- tai vesitilkkaan.  Kaada liivateseos ohuena vanana täytevaahtoon ja vatkaa sekaisin. Lopuksi kaada valmis seos keksimurupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

Koristele mieleiseksi esim. pätkispaloilla, mansikoilla ja kekseillä.




Nyt täytyisi vielä valmistella aattoiltaan huikopalaksi kana/pasta/fetasalaattia ja sitten suunnataan maalle mökkijuhannuksen viettoon.

Ihanaa, valoisaa ja lämpöistä Juhannusta!

Iida Emilia

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhannusviikon juttuja

Huomenta!

Juhannusviikkoa körötellään jo kovaa vauhtia eteenpäin, ja työpäiviä olisi enää kaksi edessä, ennen pientä juhannusvapaata. Isäntä jääkin nyt juhannuksesta lomille kokonaan. Itselläni olisi vielä kolme viikkoa odoteltavaa.

Mattoja en ole saanut pestyä, mutta kevyttä juhannus-siivousta olen tehnyt kotiin, vaikka mökillä toki koko juhannuksen vietämmekin. Keittiössä vaihtui pölyjä pyyhkiessä kippojen ja kuppien paikat, ja vanha kuivausteline pääsi sittenkin tiskialtaan viereen, johon se sopii täydellisesti.

Ikkunoita en ole tänä keväänä pessyt, kuin hätäisesti sisä- ja ulkopuolelta, sillä heinäkuun alussa taloyhtiöömme on tulossa ikkunaremppa. Näistä vanhoista ikkunoista saisi muuten kätevästi pykättyä sen haaveilemani kasvihuoneen! Olisi isännälle kivaa kesäpuuhaa tiedossa :D




Tein nopeasti vanhasta keittiöliinasta salusiinit ikkunan eteen, ja ne tuovat yhdessä pelargonian kanssa ihanan entisajan henkäyksen keittiöön. 

Kuopus siellä herkuttelee isosiskonsa leipomalla pannukakulla :)




Eilisen sadepäivän kunniaksi syttyi kynttilät harmaata päivää ilostuttamaan.
Toivottavasti juhannuksena kuitenkin paistaisi, vaikkei niin lämmintä olisikaan.


Halauksin!

Iida Emilia

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kukkiva terassi

Sunnuntain huomenet!

Sateisen alkuviikon jälkeen olemme saaneet nauttia taas kauniista kesäpäivistä ( työpaikan ikkunasta katsellen ) ja pikkuhiljaa kylmän kevään väistyttyä olen kukkiakin pihaan hankkinut. Jälleen suurin osa kukista on valkoisia: perinteisiä pelargoneja, orvokkeja, petunioita ja lumihiutaleita. Sekaan vielä murattia, joka on mielestäni yksi kauneimpia vihreitä köynnöskasveja, joita tiedän.

Uutuutena päätin nyt kokeilla myös huumaavan tuoksuista laventelia, sekä upeaa hortensiaa, joka on nyt ilmeisesti liian aurinkoisella paikalla, koska kukinnot ovat ruskistuneet. Toivottavasti saan tuon puutarhan upean kuningattaren pidettyä hengissä!?



Tämä eurolavojen päälle kyhätty kierrätysterassimme on nykyään lempipaikkani pihassamme, vaikka  kierrätysteeman mukaisesti siellä onkin kaikki hieman rempallaan! Mökiltä hylättynä löytyneet puutarhatuolit kaipaisivat kipeästi kunnostusta, mutta omalla tavallaan ne ovat aika sympaattiset noinkin. 

Kukkahyllykön sain veljeltäni, kun se oli heillä jäänyt tarpeettomaksi. Hyllyt ovat kivasti harmaantuneet vuosien saatossa, sateen ja tuiskun armoilla.



Tänään nautimme rauhallisesta kotipäivästä puuhakkaan lauantain jälkeen.
Perjantai illasta saimme pitkästä aikaa kuopuksemme kummit kylään, ja istuskelimme pihalla lähes puoleen yöhön. Aivan ihania nämä valoisat illat!

Lauantaina kaupungilla oli jos jonkinmoista tapahtumaa, jossa kävimme lounastamassa ja ihmettelemässä ihmisvilinää. Hauskaa kun kesällä tapahtuu :)


Mökilläkin kävimme eilen pikapikaa uintireissulla ja haimme samalla makuupussin, sillä teinimme lähti ystävineen telttaretkelle! Täällä lähistöllä järjestettiin nimittäin kesäyön seikkailutapahtuma, jossa oli kiipeilyseikkailurataa, yösuunnistusta, uintia ja lettujenpaistoa kodalla, sekä yöpymistä teltassa. Olimme itsekin tapahtumassa mukana puoleen yöhön asti, ja yksi teinikaverusten vanhemmista jäi telttailemaan, joten uskaltauduimme omankin tyttäremme mukaan jättämään. Hieno tapahtuma todella, eikä mitään häiriköitäkään kuulemma paikalle eksynyt, vaikka jokin teiniporukka olikin yöllä salaa kiivennyt maauimalaan uimaan ( Enkä tarkoita omia teinejä ;)



Ensi viikonloppuna juhlitaankin jo sitten keskikesän suurta juhlaa...kuulemma viilenevässä ja epävakaisemmassa säässä, mutta sehän on tuttua se :D

Iloa päivääsi!

Iida Emilia

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mökkeilyä

Tervehdys tiistaipäivään!

Taivas on kastellut luontoa oikein ämpärikaupalla koko alkuviikon, mutta onneksi huomenna pitäisi jo auringonkin pilkistää. 

Harmaana päivänä on ihana muistella aurinkoista viikonloppua ja mukavia kesäpuuhia mökillä.
Lähdimme nimittäin lauantaina töiden jälkeen maalle omalla porukalla, kun appivanhemmat olivat reissussa. On kyllä ihan parasta, että vain puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsee tämä vihreän metsän syleilyssä piileskelevä rauhan tyyssija. Täällä sielu ja mieli lepäävät.

Saimme lauantai-iltapäivästä myös kivoja vieraita, joiden kanssa grillailtiin ja höpöteltiin pitkälle iltaan. Vieraiden lähdettyä kävimme vielä yösaunassa, nauttien Suomen kesän valoisuudesta ( ja muutamasta hyttyskaverista ;). Lammen vesikin oli jo lämmennyt melko uimakelpoiseksi.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään, syötiin ulkosalla, soudeltiin, pelailtiin, käytiin läheisellä kylällä piipahtamassa ja tietenkin saunottiin sekä uitiin. Mökillä toki riittää myös tiskaamista, vedenkantoa ja puulla lämmittämistä, mutta nuokin touhut ovat rentouttavan leppoisia. 


Tässä kuvassa näkyy vanha hirsimökki, jonka remppasimme pari vuotta sitten. Täällä kokkaillaan ja lasiterassilla syödään usein. Lisäksi mökki toimii vierasmökkinä ja saunaan mennessä myös pukeutumistilana. Taka-alalla uudempi mökki, jossa on suurehko tupa ja pari makkaria, joissa pääsääntöisesti yövymme ja vietämme aikaa.


Olen saanut kunnian "huolehtia" vähän tästä pikkumökistä, sekä sen sisustuksesta ja kukkaistutuksista. Olen kyllä otettu tästä tehtävästä, sillä rakastan todella tämän mökin tunnelmaa hirsiseinineen ja puulattioineen :). En kuitenkaan tee hankintoja tänne omatoimisesti, vaan sulassa sovussa appivanhempien kanssa.  Seuraavaksi nuo lattialistat voisi vielä maalata.




Mökkiä ympäröivä luonto saa joka kerta huokailemaan kauneudellaan.
Eipä tätä paikkaa turhaan kutsuta Vihertaskuksi :)




Iltasoudut, kalastelua ja pientä huikopalaa laiturin nokalla. Aivan parhautta!


Näissä tunnelmissa ja lomaa odotellessa:

Mukavaa viikon jatkoa!

Iida Emilia

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Siivouspäivän jälkeistä tunnelmaa

Hei ihanaa, sehän on taas viikonloppu!

Päivä valkeni tänään melko pilvisenä, mutta silti kauniin lämpimänä. Päätin, että nyt on hyvä päivä kääriä hihat ja puunata koti putipuhtaaksi. Matot ulos ja moppia tanssittamaan. Lapsetkin auttoivat jopa ihan mukisematta, suorastaan lauleskellen :)

Ihana tunne kun pölyt on huiskittu pois ja koti kiiltää viikonloppua vasten. Mattoja en nyt puhtaille lattioille viitsinyt edes laittaa, kun tuota roskaa ja hiekanmurusta kulkeutuu niin helposti kesällä sisään. Jospa ennen juhannusta ehtisi matotkin kuurata ja saisi raikkaan mäntysuovan tuoksun siihen kylkeen. Vaikka eipä noilla matoilla niin kiire oikeastaan ole, sillä tykkään niin kovin tuosta pelkästä valkoisesta lattiapinnastakin.

Iltaa kohden alkoi aurinkokin pilven takaa jo pilkistää ja isäntä grillaili meille iltapalaa.
Nyt kelpaa siivousurakan päälle heittää jalat pöydälle ja siemailla lasillinen punaviiniä.











Tunnelmallista viikonloppua!

Iida Emilia

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Lomafiiliksissä

Heipparallaa!

Lapsosten kesälomat starttasivat hieman sateisessa säässä, mutta se ei haittaa, sillä kesäsateetkin ovat aika ihania ja raikastavia ( kunhan ei montaa päivää putkeen sada ;)! Sisällä on mukavaa tunnelmoida kynttilöiden loisteessa ja pelailla vaikkapa lautapelejä.

Tänään olen viettänyt vapaapäivää lomalaisten kanssa kotosalla, ja saatiin serkkulapsetkin kylään. On kyllä mukavaa, kun serkukset ovat samaa ikäluokkaa ja tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Näin lomalla ehditään nähdäkin useammin.

Viikonloppuna riitti myös tohinaa. Lauantaiaamuna heräiltiin vielä ajoissa todistuksia noutamaan ja ilmassa väreili jo juhlan tuntua, mutta toisaalta kyllä haikeuttakin, sillä jouduimme jättämään hyvästit kuopuksemme ihanalle opettajalle neljän opiskeluvuoden jälkeen. Yhyy! Syksystä puhalteleekin sitten uudet tuulet, kun vitosluokkalaiset siirtyvät uusiin koulutiloihin ja opettajakin vaihtuu. Mutta hyvin nuo lapset tuntuvat muutoksiin sopeutuvan :)

Hienot todistukset molemmilla tytöillä olikin! Nuorimmainen on koulun suhteen hyvin huoleton ja rento-otteinen, esikoinen puolestaan tarkka ja tunnollinen. Tunnollisuus palkittiinkin upein arvosanoin ja stipendein, mutta hyvin pärjäsi neiti huoletonkin. Niin erilaisia, mutta yhtä rakkaita.
Molemmista olen suunnattoman kiitollinen ja ylpeä.


Lauantaina iltapäivällä lähdimme lapsuudenystäväni tyttären ylioppilasjuhliin, joissa viihdyimme pitkälle iltaan asti. Niin lämminhenkiset ja kauniit juhlat olikin. Hassua miten tuo aika vieriikään, sillä eihän siitä ole kuin hetki, kun tuo kaunis ylioppilas oli vielä pieni taapero äitinsä käsivarsilla! 


Juhlista ajelimme yöksi mökille. Leppoisien löylyjen ja uinnin päälle ( minäkin kastoin vihdoin talviturkkini ) maistui unet, ja sunnuntaipäivänä jaksoi istutella kesäkukkia ja laitella pikkumökkiä kesäkuntoon. Kelitkin suosivat lämmöllään ja viikonlopusta jäi hyvä mieli.


Tänään herkuttelimme vieraiden kanssa helpolla jäätelömarenkikakulla, johon ostin kaupan valmiin torttupohjan, vaniljajäätelön, kirsikoita ja valmiita marenkeja. ( mansikat olisivat olleet parempia, mutten raaskinut ostaa, kun hinta oli niin hurja ;)

Pohja kannattaa kostuttaa esim. maidolla tai mehulla jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua, jottei torttu olisi liian kuivaa. Tortun päälle ensin hilloa, marjoja tai hedelmiä mielensä mukaan ja juuri ennen tarjoilua lisäilee jäätelön ja marengit. Helppoa, hyvää ja näyttävää nopeasti!


Onhan tämä jo melkein lomaa meille aikuisillekin, kun saa unohtaa arjen rytmit ja rutiinit! 
Hetkeen ei tarvitse patistaa lapsia ( tai siis kuopusta ) läksyjen tekoon, eikä kysellä enkun sanoja. Harrastustenkin puolesta on rennompaa, eikä illalla ole niin kiire nukkumaan.

Rentoa viikon jatkoa!

Iida Emilia


perjantai 2. kesäkuuta 2017

Friday!

Leppoisaa perjantai iltaa!

Suvivirren nostalgiset sävelet kaikuivat eilen koulun juhlasalissa, ja lasten suloiset esitykset saivat jälleen kerran palan nousemaan kurkkuun. Aina yhtä herkkää ja haikeaa! Yksi kouluvuosi on taas saatettu päätökseen, eikä ajanjuoksua voi pysäyttää, vaikka joskus niin haluaisikin.

Huomenna heräillään vielä kouluaamuun ja noudetaan todistukset. Jännittävää sekin. Sitten lapsukaiset pääsevät ansaitulle kesälomalleen. 






Me aloiteltiin jo vähän fiilistelemään tulevaa lomaa herkkujen ja leffaillan merkeissä.

Ihanaa viikonloppua!

Iida Emilia

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Pienen eteisen tila- ja valaistusongelmat

Moikka kamuset!

Eteisestämme tulee harvoin kuvia, sillä tuo pieni, pimeä tila on aina ollut hankala sisustaa nätiksi ja toimivaksi. Valaistusasiat askarruttavat etenkin tässä tilassa varsin usein.

Tähän aikaan vuodesta toki luonnonvaloa tulvii kirjaimellisesti sisään ovista ja ikkunoista ( yöllä valon määrää täytyy jopa hillitä pimennysverhojen voimin ) mutta ennemmin kuin huomaakaan, on syksyn hämäryys hiipinyt kylään, ja tuolloin valaistusta taas kipeästi tarvitaan.


Remontin, ja valkoisen lattian myötä eteistilamme avartui kummasti. Myös makuuhuoneeseen avautuvat pariovet, sekä eteisen oviaukon suurentaminen lisäsivät tilan tuntua. Valkoinen värimaailma myös heijastaa luonnonvaloa kauniisti. 

Tosiasia on kuitenkin se, että puolet vuodesta elämme kuin pimeässä "säkissä", eikä tuo yksi ainut valonlähde eteisemme katossa riitä mihinkään! Silloin apuun rientää onneksi Philips lamput.
Nykyäänhän lamppuja ja valaisimia saa hankittua kätevästi myös verkkokaupoista, mm:
Lamppuexpressiltä


Itse suosimme enimmäkseen LED-lamppuja niiden pitkäikäisyyden ja energiatehokkuutensa ansiosta. Ledien värisävyistä löytyy myös paljon vaihtoehtoja. Mielestäni valo ei saa olla kelmeän keltaista, eikä toisaalta liian sinertävääkään, vaan mielellään lämpimän valkoista, joka toistaa sisustuksen sävyjä kauniisti. 

Jos ryhtyisimme hieman isompaan valaistusremonttiin, niin haluaisin eteiseen lasketun lautakaton, jonka reunoilta ledvalonauhojen valo hohtaisi epäsuoran hillitysti tilaan. Tai ehkäpä perinteisempään sisutukseen sopisi kattoon upotetut spotit, joiden valoa voisi säädellä tunnelman mukaan.

Yksi hieno vaihtoehto olisi myös katossa kulkevat kiskot, joissa Philips Halogeenilamput valaisisivat spotteina. Halogeenit ovat ledejä edukkaampia ja muistuttavat ominaisuuksiltaan perinteisiä hehkulamppuja. Valo on kirkasta ja syttyy ilman viivettä, mutta energiansäästöominaisuudet eivät yllä samalle tasolle kuin ledien. 

Siinäpä sitä onkin pähkäilemistä! Tällä hetkellä lisävalaistusta saamme kuitenkin ihan perinteisellä seinävalaisimilla, ja ihan hieno on sekin, joskin ei talven pimeydessä kaikkein riittävin vaihtoehto.


Valaistuksen lisäksi vähäiset säilytystilat aiheuttavat päänvaivaa, mutta konmarituksesta on ollut hurjasti hyötyä tässäkin asiassa. Kun turhat kengät ja takit lähtivät kierrätykseen, tuli kaappeihinkin tilaa lisää! 

Tuulikaapissa sijaitseva pikkueteisemme toimii lähinnä lasten vaatteiden säilytyspaikkana, ja tykkään pitää siinä vain kulloinkin käytössä olevia vaateparsia, jotta eteisnäkymä pysyisi mahdollisimman siistinä. Talvitakit on siirretty kunkin omiin vaatekaappeihin, tai isoon naulakkoomme. Varastoon en jaksa talvivaatteita erikseen viedä.


Koreihin ja kasseihin saa kätevästi kätkettyä pipot, huivit ja tumput. Asusteita löytyykin nelihenkisessä perheessä ihan tuhottomasti! Onneksi tämä kesäaika on taas helpompaa pukeutumisen suhteen :)


Eteisen perällä sijaitsee meidän aikuisten naulakkomme, jonka kirjavan takkirivistön olen peittänyt vanhan pitsilakanan taakse. Täällä säilytän myös syys- ja talviasusteet. Ihmeen hyvin näillä ollaan pärjätty, vaikka edelleen kiireisinä aamuina tuntuu varsinkin perheen nuorimmaisen päähineet olevan hukkateillä! Ja yleensä ne sitten löytyvätkin lastenhuoneen sängyn alta tai jostakin muualta, mihin ne eivät todellakaan kuulu ;)




Tänä päivänä alan olla eteiseemme jo melko tyytyväinen, kunhan tuon valaistusasian saisi vielä paremmalle tolalle. Mutta haaveita ja haasteita on hyvä olla, ja juuri nyt nautitaan tästä kesän upeasta valosta :)

Valonhippuja päiväänne!

Iida Emilia

-Yhteistyössä lamppuexpress.com-


tiistai 30. toukokuuta 2017

Kesäfiiliksin...

Toukokuun viimeisiä viedään, ja lapsukaisten koulutaipaleet alkavat olla tältä erää pian paketissa.
Ilmat ovat suosineet ainakin täällä Hämeessä asuvia ja luonto kukoistaa. Kesälomia kovasti suunnitellaan, mutta mitään ei olla lyöty vielä lukkoon. Taidetaan matkustella kotimaassa tällä kertaa, sillä niin paljon kauniita paikkoja täältä Suomesta löytyy :)

On tämä alkava kesäaika ihanaa! Melkein tuntuu kuin olisi lomalla jo nyt.
Vapaapäivän tohinoista tulin teitä moikkaamaan ja kameran kätköistä löytyi joitakin viikonlopun räpsyjä. Meillä olikin täällä isännän kanssa lauantaina vapaailta ja saatiin ystäväpariskunta kylään. Grillailtiin ja rupateltiin. Hauskaa oli, vaikka sunnuntaina vähän väsyttikin.




Takapihan näkymät alkavat olla ihanan kesäiset ja vihreät. Pihakin muuttui heti suojaisaksi pesäksi, kun puut saivat lehtensä, vaikka jouduimmekin leikkaamaan pihan vanhat syreenit alas. Onneksi uutta syreeniä nousee jo vauhdilla.



Nythän kelit taitavatkin joksikin aikaa viilentyä, juuri näin kesäkuun kynnyksellä, mutta eiköhän lämmöstä saada vielä myöhemmin nauttia kylliksemme ;)

Mukavaa päivää!

Iida Emilia

torstai 25. toukokuuta 2017

Kevään tuoksuja ja arvonnan voittaja!

Leppoisaa helatorstain iltaa!

Kylläpä tähän vapaapäivään osui upeat kelit kerrassaan. Loppukevät on niin kaunista aikaa, että ajan voisi pysäyttää juuri tähän hetkeen! Kaikki aistit suorastaan häkeltyvät tämän ihmeellisen luomakunnan edessä. 

Ajatelkaa, että ulos astuessaan pääsee kuuntelemaan aivan ilmaiseksi lintuorkesterin musisointia! Kuinka rauhoittavaa ja suloista se onkaan. Ja kaikki tuoksut, jotka leijailevat viehkeästi ilmassa. Tuomen oksat, jotka notkuvat polun ylle hurmaavine kukintoineen. Niin mykistävää! Kotikin kaunistuu hetkessä luonnon oman puutarhan antimista :)



Mutta niin, olihan minulla muutakin asiaa: nimittäin Eskaron maaliarvonnan voittaja on nyt selvillä.

Kiitos hurjan paljon kaikille osallistuneille! Oli kiva lueskella erilaisista projekteistanne ja mukavaa kuulla, että moni haaveili juurikin tuosta meidän olohuoneemme seinän sävystä. Joku oli sitä jo testannutkin :). Harmaa tuntui muutenkin olevan trendiväri vailla vertaa.

Mutta eipä pidetä teitä jännityksessä enempää....
Voittajaksi selviytyi lukija, joka kertoi maalattavaa olevan niin paljon, ettei edes tiedä mistä aloittaisi, joten tarpeeseen maali tulisi. Nimimerkillä: 

-Kesämielellä-

Valtavasti onnea ja maalausintoa!
Otathan yhteyttä sähköpostiosoitteeseeni: pienipilvenhattara@luukku.com



Kevään huumaavien tuoksujen myötä toivottelen

Iloa pian alkavaan viikonloppuun!

Iida Emilia