lauantai 29. lokakuuta 2016

Suloinen sunnuntai

Huomenta usvaiseen aamuun!

Hämärä viipyy vielä nurkissa ja ulkona puhaltaa kylmä viima, mutta sisällä on ihanan turvallista ja lämmintä. Tunnelmaa tulvillaan tämä alkava talvikausikin. Pannulla porisee tee ja esikoisen leipomat tuoreet sämpylät tuoksuvat taivaallisilta. Kiireetön ja leppoisa sunnuntai edessä. 



Keittiön ruokailutilassa vaeltelee vielä epämääräisiä johtoja, sillä uutukaisesta keittiöstämme uupuu edelleen pistorasiat, joten jatkojohdoille on tarvetta. Huomaatteko muuten mitä kuvasta puuttuu??

Kyllä. Pitkällisen harkinta-ajan jälkeen puusohvamme muutti uuteen kotiin! Haikein mielin siitä luovuin, sillä vaikka kuinka siitä tykkäsin, niin se ei vain löytänyt oikeaa paikkaa meiltä. Ruokailutilassa se oli todella kaunis, mutta käytännössä toimi huonosti pienessä tilassa.

Onneksi sohva ei kuitenkaan muuttanut kauas, sillä se löysi täydellisen kodin äitini luota.
Nyt mummolassa meitä onkin aina vastassa tuttu nariseva sohva! Ja hienoa tässä on sekin, että jos meille ilmaantuu joskus sopiva kolonen, niin puusohva on tervetullut takaisin :)


Nyt olen kuitenkin nauttinut suunnattomasti avaruuden tunteesta, joka ruokailutilaan ilmaantui.
Ja tuo lattia! Voi miten tykkään! Vaikka hetken aikaa kaikki kalusteet näyttivätkin nuhjuisilta uuden lattian rinnalla, niin nyt alkaa silmä tottua ja vanhat huonekalut istuvat mielestäni kivasti tähän. Ja saahan kalusteisiin uuden maalipinnan, jos siltä alkaa tuntua. ( Näköjään yhdessä puutuolissa onkin maalinrapsutus jäänyt puolitiehen ;)


Tänään taidan kuitenkin jättää maalaus- ja remppahommat sivuun,
 ja laittaa vihdoin pihaa syyskuntoon! 

Tunnelmallista sunnuntaita!

Iida Emilia

perjantai 28. lokakuuta 2016

Remppainspiraatiota ja alekoodi!

Kiitoksia tuhannesti ilahduttavista kommenteistanne keittiöpostaukseen! Olemme kyllä hurjan tyytyväisiä lopputulokseen ( tai keskenhän tuo vieläkin on ). Uurastus on ehdottomasti kannattanut, vaikka täytyy myöntää, että tuo remppaaminen vaatii aika pitkää pinnaa, kuten olin kokeneemmilta konkareilta jo kuullutkin.

Toinen asia, joka remontin keskellä hermojen lisäksi  joutuu koetukselle, on lompakko! Vaikka heti alkuun yritimme laskea hyvin tarkkaan remonttimme budjetin, niin paukkuuhan se yli mennentullen!! Pienistäkin jutuista, joita ei ollut osannut ottaa huomioon, kertyy suuria lovia rempparahastoon. Siksi kaikenlaiset tarjoukset ja alennukset ovatkin erittäin tervetulleita lisiä hankintoja tehdessä.

Cuponation tarjoaakin erinomaisia alekoodeja mm. Taloon.com - verkkokauppaan, jonka laajasta merkkituotteiden valikoimasta löytyy kaikkea mahdollista rakentamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta kiinnostuneille. 

Keräsin Taloon.comin tuotevalikoimista kotimme tyyliin sopivia sisustus- ja remonttimateriaaleja, joita mieluusti käyttäisin remppamme edetessä. Meillehän on nyt valittu kaikki isot elementit keittiöstä sisäoviin, mutta mm. seinämateriaalit ja listat vielä puuttuvat. Myös valaistus tuottaa päänvaivaa.



Olen vielä kahden vaiheilla, että maalataanko seinämme, vai laittaisimmeko sittenkin tapettia?
Värimaailma tulee olemaan rauhallisen vaaleaa, ja valkoisen rinnalle haluan pellavaisia luonnonsävyjä sekä harmaata. 

Listat saavat olla melko leveitä ja hieman koristeellisia, kuten perinnerakentamisessa on tapana. Aidot puiset olisi tietenkin täydelliset, mutta luulen, että joudumme talous-syistä tyytymään mdf-listoihin ;) Eipä niissäkään mitään vikaa ole.


Sandbergin tapeteissa on aivan mielettömän kauniita kuoseja!
Itse tykkään todella paljon ruuduista ja varsinkin nuo vinoruudulliset sopisi mielestäni meille hyvin.


Makuuhuoneeseen olen haaveillut pitkään raakalautaseinästä. Nykyään on saatavilla monenlaisia- ja sävyisiä seinäpaneeleita, jotka on helppoja asentaa, ja ulkonäöltään muistuttavat kauniisti vanhaa lautaa olematta kuitenkaan tikkuisia tai karheita. Sängyn päätyseinustalla lauta näyttäisi minusta upealta, ja toisi hauskaa struktuuria tilaan.

Taloon.comista löytyy myös valtava valikoima erilaisia valaisimia. Meille pitäisikin hankkia uudet valaisimet niin keittiöön, makkariin kuin olkkariinkin, ja tämä on minulle ehkä kaikkein vaikeinta. Olen jotenkin todella "nirso" kattovalaisimien suhteen, kun en meinaa löytää mieleisiä (sopuhintaisia) millään. Nämä kuvissa olevat valaisimet ovat kuitenkin erittäin varteenotettavia kauniita malleja.


Ovenpainikkeet ovat myös hankintalistalla, ja niidenkin muotoilu saisi muistuttaa vanhaa ja klassista mallia. Pienilläkin jutuilla on mielestäni suuri merkitys eheän ja kauniin lopputuloksen saamiseksi. Onneksi valikoimaa löytyy nykyään todella hyvin kaikkiin sisustusmakuihin!


Ilokseni saan tarjota teille ihanat lukijani Cuponationin eksklusiivisen 20 euron arvoisen alennuskoodin Taloon.comille, joka kannattaakin hyödyntää nopeaan, sillä kampanja on voimassa enää tämän kuun loppuun asti!

Mukavia ostos- ja ispishetkiä!

Iida Emilia

-Yhteistyössä Cuponation-

tiistai 25. lokakuuta 2016

Keittiöremppa edistyy

Kukkuluuruu! Täällä aletaan olla vihdoin siinä vaiheessa remonttia, että pääsette kurkistamaan hieman uuteen keittiöömme. Ihan valmista ei vielä ole, mutta pahin remppakaaos on takanapäin ja keittiössä pystyy jo hääräämään. Voi että, miten tuntuukaan mukavalta! Kyökki on juuri sellainen "moderni" maalaiskeittiö, josta olen vuosia haaveillut. Tykkään ihan kympillä! Tämä tiskauspaikka on oma lempparini ja kuvatkin ovat nyt siitä.


Remontti on sujunut kaikenkaikkiaan ihmeen kivuttomasti ja hyvin, vaikka kyllähän tuo kaaoksen keskellä eläminen on melkoista tunteiden vuoristorataa riemusta väsymyksen kyyneliin saakka. Mitään isoja yllätyksiä ei onneksi ole tullut vastaan, mutta pieniä vastoinkäymisiä kylläkin. Budjetti venyy ja paukkuu, eikä asiat välttämättä mene juuri niin kuin itse on suunnitellut. Minulle ainakin tuli yllätyksenä se, kuinka paljon aikaa menee pelkkiin pohjatöihin, ja nehän ovat toki juuri ne tärkeimmät asiat jotka on tehtävä kunnolla.

Ensimmäinen remppaviikko kului sutjakasti työn touhussa aamusta iltaan. Söimme valmiita mikroaterioita kertakäyttölautasilta ja pakolliset tiskit hoituivat kylpyhuoneen puolella. Väistelimme sujuvasti työkalupakkeja ja tavarakasoja. Isäni ahersi täyttä päivää, mutta meidän muiden oli käytävä välillä töissäkin. Mieheni sai onneksi hieman remppavapaata, ja olikin suureksi avuksi isälleni. Veljeni riensi myös parina päivänä apuun, ja ensimmäisen viikon aikana saatiinkiin keittiö kutakuinkin paikalleen ja upouudet lattiat makkareita vaille valmiiksi.



Viikon ahertamisen jälkeen isäni lähti lomareissuun ( sen hän totisesti olikin ansainnut ) ja palaa meille vielä ensikuun puolella, kun uudet sisäovemme saapuvat. Arvatenkin meidän remonttimme tyssäsi siihen paikkaan, eikä toisella remppaviikolla ollakaan saatu kuin muutamia vetimiä paikoilleen. Välitilalevyt, sokkelit, listat ja avohyllyt pitäisi vielä kiinnittää, ja sähkömiestäkin tarvitaan. Sitten olisi keittiön osalta valmista! 

Tämän viikon aikana olen keskittynyt siivoamiseen ja tavaran karsintaan. Keittöstä lähtikin laatikkokaupalla turhuuksia kiertoon, sillä nyt haluan pitää paikat selkeämpinä ja helposti siivottavina. Pyrin siihen, että kaikella tavaralla on jokin käyttötarkoitus tai muuten ne saavat mennä. ( Saa nähdä onnistunko ;)


Jännää, miten kotimme tuntuu paljon avarammalta kuin ennen, vaikka kalusteet ovatkin pysyneet samoilla paikoillaan! Nuo matalammat keittiönkaapit luovat heti tunteen, kuin katto olisi korkeammalla ja tilaa olisi enemmän. Samoin toki vaalea lattia luo tilantuntua. Lattia on juuri niin ihana, kuin haaveilinkin! Roskat siinä toki näkyvät, mutta mielestäni siivoaminen on nyt helpompaa, ja ihan yhtä paljon lakaisin kyllä vanhaakin lattiaa.



Miten mukavaa onkaan nyt puuhastella uudessa keittiössä, kun kaikki on siistiä, ehjää ja toimivaa!
Tuo valkoinen komposiittiallas on ihanan suuri ja siinä on niin mukavaa tiskailla, että voisin pestä vaikka kaikki tiskit käsin. Hieman vielä jännittää tuo väri, että kuinka se tulee valkoisena pysymään, mutta olen nyt ahkerasti joka käyttökerran jälkeen sen astianpesuaineella pyyhkäissyt ja kauniilta se näyttää. Kaarihana oli myös yksi unelmien täyttymys, jonka muotoilusta tykkään todella paljon, ja käytännössäkin hana on osoittautunut toimivaksi. 

Välitilaa ja työtasoa pohdein pitkään, mutta nyt parin viikon kokemuksella olen ollut todella tyytyväinen tuohon kaakelia muistuttavaan välitilalevyyn, joka on helppo asentaa ja pitää puhtaana. Yllättävän aidoltakin se näyttää! Ja viimeisenä, vaan ei vähäisempänä: ehkä kaikkein parasta keittiössämme on massiivipuinen tammitaso, joka luo lämpöä ja kodikkuutta ihan eritavalla kuin laminaattitasot. Toki puutaso on hintavampi ja vaatii säännöllistä huoltoa, joka minua pitkään mietityttikin, mutta on se vaan niin upea, etten ole yhtään päätöstäni katunut! ( Mielläni otan vastaan vinkkejä ja kokemuksia puutasojen hoidosta :)

Kunhan saamme keittiön kokonaan valmiiksi, niin laittelen vielä lisää kuvia tulemaan.

Keittiökalusteet, hana, allas, työtaso  ja välitilalevy on hankittu Ylijäämävarastolta. Saimme tuotteista alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Ihanaa tiistaipäivää!

Iida Emilia

-Yhteistyöpostaus-

lauantai 8. lokakuuta 2016

Lattia- ja sisäovivalintoja

Huomenta syksyiseen sunnuntaiaamuun!

Vapaapäivä ja heräsin silti jo kukonlaulun aikaan. Muu perhe vetelee vielä sikeitä. Istuskelen hetken rauhassa kynttilänvalossa ja odottelen että päivä valkenee. Koko keittiö on kaaoksen vallassa, sillä olen tyhjennellyt kaappeja. Kylläpä sitä tavaraa onkin paljon! Tänään vanha keittiömme saa lähtöpassit. Hui miten jännää! Seesteisiä kuvia ei ole varmasti hetkeen tiedossa ;)



Tällä viikolla meille saapui odotettu kuorma, ja nyt tuo kuorma seisoo keskellä olohuonettamme.
Pakko oli jo yksi paketti avata ja ihastella uutta tulevaa lattiaamme. Mallailin sitä hieman ja räpsäisin teillekin kuvan näytille :)



Tämä kaunis vaalea laminaatti on nimeltään Ellet Premium laminate, oak royal white.
Lattian valitseminen oli lopulta yllättävän helppoa, ja kun se oikea sattui vielä löytymään poistohintaan, niin päätöskin tuli tehtyä nopeasti.

Alunperinhän pähkäilimme, josko kunnostaisimme vanhan parkettimme, mutta hionta ja maalaus olisi tullut hyvin kalliiksi, eikä hiontapölyn keskellä asuminenkaan oikein houkutellut. Niinpä lähdimme kiertelemään rautakauppoja, ja minulla oli mielessäni selkeä haavekuva vaaleasta lankkulattiasta, jossa näkyisi viisteet. Toisena vaihtoehtona meille olisi käynyt myös sellainen hieman harmahtavan tammen sävyinen lattia. 

Heti ensimmäisessä rautakaupassa mieheni huomasi tämän Elletin vaalean poistolaminaatin, mutta sen sävy näytti loisteputkien valossa kummallisen kelmeältä. Onneksi saimme muutaman näytepalan kotiimme mukaan, sillä kodin luonnollisessa valossa sävyt näyttivätkin ihan erilaisilta. Vaalea lattia tuntui sopivan kotiimme täydellisesti ja ihastuimme kaikki tuohon kyseiseen malliin. Varmuuden vuoksi päätin vielä googlettaa laminaatin, jotta näkisin siitä kuvia isommalla alueella. Samalla huomasin, että Parketti Romanofilla kyseistä lattiaa myytiin vieläkin edullisempaan hintaan, joten päätös olikin  sitämyöden selvä!



Ja vaikka lattia onkin nyt "vain" laminaattia, eikä aitoa lankkua, mikä tietenkin olisi kaikkein mieluisin ( ja hintavin ) vaihtoehto, niin täytyy sanoa, että olen TODELLA tyytyväinen valintaamme, ja uskon että tässä lapsiperheen arjessa tuo laminaatin kestävyys tulee tarpeeseen ;)

...............

Lattian lisäksi yksi todella tärkeä kodin ilmeeseen vaikuttava asia on mielestäni sisäovet.
Olen aina kiinnittänyt huomioni vanhojen talojen upeisiin, massiivisiin puuoviin, joissa peilikuviot on veistetty huolella ja ammattitaidolla. Juuri tuollaista samaa perinteikästä ja klassista muotoilua halusin omiin oviimme, ja siksi päädyinkin kotimaisiin Mattioviin, joihin tutustuin ensimmäisen kerran Seinäjoen asuntomessuilla mm. Kannustalon Pohjanmaa-kohteessa

Olin jo pitkään haaveillut nelipeilisistä ovista, ja ne olikin ihan ehdottomasti saatava. Valkoinen väri tuntui luonnollisimmalta vaihtoehdolta, vaikka harmaakin olisi toisaalta houkutellut. Ovivalinta olikin sinänsä helppo, mutta valitsemisen vaikeus iski siinä kohtaa, kun piti päättää, otammeko edukkaammat kevytovet, vaiko kalliimmat massiiviovet. Kuviohan on molemmissa ovissa sama, mutta ero kuitenkin suuri. 

Koska asuntomme on pieni ja väliovia vähän, niin valitsin meille lopulta kunnolliset ja laadukkaat  ARKI massiiviovet. Lisäksi päätin vielä toteuttaa unelmani parivista ja meidän makuuhuoneeseemme onkin tulossa upeat, vanhanmalliset umpinaiset peiliovet. Joudumme odottelemaan niitä marraskuun alkuun asti, sillä ovet tulevat erikoismittaisina, mutta odotus varmasti palkitaan. Olen kyllä niiiiin onnessani!




Näissä tunnelmissa kohti alkavaa remppaa! Aamukin valkeni, ja nyt lähden herättelemään muuta väkeä aamiaiselle.

Mukavaa sunnuntai-päivää jokaiselle!

Iida Emilia

tiistai 4. lokakuuta 2016

Keittiön suunnittelua ja luonnoksia

Olen todella onnellinen, että päätimme uusia keittiökalusteemme kokonaan, nyt kun muukin asunto remontoidaan. Keittiö on kuitenkin koko kodin sydän, jossa vietetään paljon aikaa ja sen toimivuus on hyvin tärkeää. Käytännöllisyyden lisäksi toki ulkonäkökin merkitsee paljon.

Minulla on ollut jo vuosia selkeä kuva unelmieni keittiöstä. Sen tulisi olla ehdottomasti vaalea ja avaran tuntuinen maalaiskeittiö, olematta kuitenkaan yltiöromanttinen. Haaveideni tueksi keräilin Pinterestistä kuvia toinen toistaan kauniimmista countrykeittiöistä ja niiden avulla oli helppo alkaa hahmottamaan omaa unelmien kyökkiä.

Koska keittiöt ovat hyvin kalliita hankintoja, eikä budjettimme ole suurensuuri, niin alusta asti oli selvää, että tekisimme mahdollisimman paljon itse. Kaappien kasaaminen on toki työlästä hommaa, mutta jos siinä säästää pitkän pennin, niin olemme valmiita näkemään sen vaivan. Tässä kohtaa toki kiitän ja rutistan rakasta isääni, rakennusalan ammattilaista, joka meitä tulee remontissa avustamaan. Ilman häntä emme tästä varmaan selviäisi!

( Pinterest )

Mistä keittiö tulisi sitten hankkia? Ensin mielessä oli Ikea, mutta toiseksi hyväksi vaihtoehdoksi valikoitui Hämeenlinnassa sijaitseva Suomen Ylijäämävarasto.

Veljeni perhe hankki muutama vuosi sitten keittiönsä juurikin tuolta Ylijäämältä, ja loistavan palvelun lisäksi saivat sieltä todella kauniin, toimivan ja laadukkaan kodin sydämen. Pari muutakin tyytyväistä tuttavaamme olivat sieltä keittiönsä löytäneet, ja koska sijaintikin oli meidän kannaltamme loistava, niin päädyin eräänä vapaapäivänäni paikanpäälle mallikeittiöitä ihastelemaan.

Ylijäämävarasto sijaitsee Kantolassa, hieman kauempana keskustasta, ja rakennus on kieltämättä ulkoapäin aika karun oloinen. Nimi juontaa juurensa liikkeen alkuajoilta, jolloin myynnissä oli ainoastaan muilta toimittajilta ylijääneitä tuotteita mm. komkurssipesiä. Nykyäänkin vaihtuvasta valikoimasta löytyy poistotuotteita, ulkomaiden vientikappaleita ym. mutta vakiovalikoimissa myydään edukkaasti mm. keittiö- ja wc-kalusteita sadoin eri ovivaihtoehdoin. Kaikki tuotteet ovat ehjiä ja uusia.


( Pinterest)

Kiertelin Ylijäämällä aikani mallikeittiöitä katsellen ja löysinkin heti pari ovimallia, jotka olivat kovasti mieleeni. Toinen niistä oli Lyyra ura ja toinen Linnea peiliovi. Myös Integra viehätti yksinkertaisuudellaan.

Ammattitaitoinen myyjä vastasi avuliaasti kysymyksiini, ja päätimme, että lähettäisin hänelle kuvat nykyisestä keittiöstämme mittojen kera. Lisäksi lähetin hänelle myös omat piirrokseni ja toiveeni keittiön suhteen. Seuraavana päivänä sähköpostissani olikin jo valmiit luonnokset keittiöstämme kahdella eri ovimallilla. Ihastuin luonnoksiin heti, varsinkin Linnea peiliovimalliin, eikä muutoksia tarvinnut tehdä kuin liesituulettimen kohdalla.

Alunperin olisin kovasti halunnut keittiöömme uuden huuvamallisen liesituulettimen, mutta koska tuulettimen yhteydessä toimii myös koko kodin ilmanvaihto, olisi kyseinen liesituuletin maksanut maltaita. Mieheni toiveesta ( hänkin saa päättää jotakin ;) päätimme jättää vanhan liesituulettimen paikalleen ja säästimme näin taas useamman satasen. Toiveideni liesikupu olisi nimittäin maksanut lähemmäs tonnin.



Keittiön toiminnot jäävät entisille paikoilleen, sillä ne olemme kokeneet käytännöllisiksi pienessä tilassa. Mikro tosin siirtyy eri seinälle. Kodinkoneista vaihtuu ainoastaan uuni, sillä muut koneet ovat vielä täysin toimivia. Uunin ulkonäön suhteen jouduin myös tinkimään, sillä uudenaikaiset integroidut uunit olivat liian kookkaita tähän tilaan. Säästimme kuitenkin rahaa siinäkin.

Tiskialtaan yläpuolelle halusin ehdottomasti lasiovet, ja kaapistot tulevat olemaan entisiä matalammat, joten keittiöön saadaan kaivattua väljyyttä ja avaruuden tunnetta. Säiltystila toki hieman vähenee, mutta kaapeissamme on nytkin paljon turhaa tavaraa, josta on tarkoitus päästä eroon.

Toiselle seinustalle, jääkaapin viereen saan vihdoin käytännölliset vetolaatikot, ja niiden yläpuolelle on tulossa pitkään haaveissani muhineet avohyllyt.


Löysin Ylijäämävarastolta myös mieleiseni pyöreämuotoisen hanan, sekä valkoisen upotettavan komposiittialtaan ja vanhantyyliset vetimet.  ( Samantyyliset kuin kuvassa ) Työtasoa en ole vielä päättänyt, mutta todennäköisesti haluan massiivipuisen tason.



Keittiön välitilat ovat vielä kysymysmerkki! Nykyään käytetään paljon välitilalevyjä, jotka ovat edukkaita ja helppoja asentaa. Ne kestävät myös hyvin käytössä. Ylijäämällä olikin useampia laattoja muistuttavia valkoisia välitilalevyjä ja löysin niistäkin pari erittäin mieleistä vaihtoehtoa. Toisaalta tykkään myös paneeleista, joita löytyy nykyisestä keittiöstämmekin, joten siinäpä pähkäämistä kerrakseen.

Kun sain keittiöstämme lopullisen tarjouksen, olin tipahtaa penkiltä! Hinta jäi nimittäin paljon alhaisemmaksi, mitä olin kuvitellut, joten budjettimme pysyi hienosti hallinnassa. Saimme toki loppusummasta hieman alennusta bloginäkyvyyttä vastaan, mutta kyllä olen nyt tyytyväinen ja onnellinen.

( Ainoastaan se Smegin jääkaappi enää puuttuu ;)

(Pinterest)

Ensiviikolla meillä sitten aloitetaan uuden keittiön rakennus! Voiko tämä olla edes totta :)

Palaillaan asiaan!

Iida Emilia

-yhteistyöpostaus-

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Ihana viikonloppu

Hiphei pitkästä aikaa!

Pahoittelut, että blogipostaukset tulevat näin harvakseltaan, mutta tuntuu jotenkin, ettei täällä ole mitään kuvattavaa, ennenkuin alkaa todenteolla remonttirintamalla tapahtua. Muutenkin vapaahetket kuluvat nyt tiiviisti oikeita materiaaleja ja tarjouksia etsiessä, joten kiirettä on pitänyt. Nyt onkin sitten unelmien keittiö suunniteltuna ja ihanat väliovet varattuna. Uusi lattiamme saapuu huomenna ja viikon päästä pärähtää remontti käyntiin :)

Tänä viikonloppuna jätin kuitenkin remppajutut hetkeksi sivuun ja suhautin ystäväni Anskun kanssa junalla kohti Vaasaa. Siellä tapasimme ihanat blogi-ystävämme AllidaalianNiinanJonnan sekä Kiken

Vietimme jälleen kerran ihan mahtavan naisten viikonlopun, josta minulla ei ole kuvia valitettavasti ollenkaan, sillä unohdin aamukiireessä kamerani kotiin! ( Bloggaajan pahin moka ikinä ;) 
Instagramiin päivitin muutaman tunnelmapalasen matkaltamme, mutta nuo kännykkäkuvat eivät laadullaan päätä huimaa. 

Kaikkein parasta antia reissussa oli ehdottomasti yökyläily Niinan ihanassa, vaniliansävyisessä  talossa, jossa pääsimme nauttimaan pihasaunan lempeistä löylyistä ja saunanraikkaina vietimme pyjamabileitä rupatellen ja nauraen yömyöhälle.




Mukavia löytöjäkin sattui matkan varrelle useampia, vaikka alunperin ajattelinkin, etten tarvitse kotiin oikeastaan mitään. Tuollaisia mukitelineitä olen ihastellut muiden kodeissa, ja nyt olin niin myyty tuon sinkkisen Ib-Laursenin telineen kohdalla, että se oli aivan pakko napata ostoskassiin.

Myös pehmoinen Ib-Laursen täkki houkutteli minut kauniilla kuosillaan ostosvimmaan.
Nämä ihanuudet löysin kodikkaasta Shiilan putiikista, jossa olikin todella ilo vierailla. Shiilan ystävällinen omistajatar ja hänen suloinen tyttärensä palvelivat meitä kauniissa, autotalliin rakennetussa puodissaan. Saimme ostosten lomassa nautiskella herkullisista uunituoreista korvapuusteista kahvin kera ja pääsimmepä vielä vierailulle heidän upeaan kotiinsakin.

Putiikissa olisi ollut vaikka kuinka paljon kaikkea ihanaa kotiimme, ja oikein harmittaa, että puoti sijaitsee niin kaukana meiltä, mutta onneksi heiltä löytyy myös verkkokauppa :)





Kirppareilta tein myös useampia ihania löytöjä, ja yksi niistä olikin tuollainen puinen vanha leipälapio, jonka päälle voi asetella vaikkapa kynttilöitä.


Ja loppuhuipennuksena kävimme vielä vierailulla iki-ihanassa Mallan Makeat -sisustuskahvilassa, jonne onneksemme saimme kutsun, vaikka puoti olikin juuri lomalla. Eihän pohojanmaan reissu olisi ollut mitään ilman Mallan ja Samin leipomia herkkuvohveleita, sekä Green Gaten uutuuksia. Joulukotiin sieltä löysinkin jotain suloista ja punaista. Kiitokset vielä Makeiden herttaiselle pariskunnalle vieraanvaraisuudestanne :)

Ah, kylläpä olikin taas rentouttava reissu.
Nyt jaksaakin alkaa keskittyä kunnolla tuohon tulevaan remonttiin.

Halauksin:

Iida Emilia