maanantai 22. helmikuuta 2016

What a week!


Viimeviikko oli ihan kaamea! Täällä lakosi niin isäntä, kuin lapsetkin sängyn pohjalle korkean kuumeen nujertamina. Yöt olivat levottomia, ja aamulla könysin zombiena töihin. Työmaalla hirveä kiire, ja työpäivän jälkeen taas sisarhentovalkoisena potilaita hoitamaan. Pientä extremeä viikkoon lisäsi vielä se, että autokin otti ja lahosi. Kävelyhän tekee toki hyvää, mutta kun työpaikalle on tunnin kävelymatka, niin tulihan siinä päiville lisäpituutta! Puoli kahdeksalta iltasella saavuin sitten kauppakassien kanssa takaisin sairastuvalle. ( Eikä bussikyyditkään auttaneet asiaa, kun myöhästyin aina jokaisesta ;)

Nyt onneksi muilla tauti jo helpottaa, mutta saapa nähdä tuleeko täältä vielä neljäskin potilas? Ainakin kolotuksesta päätellen siltä tuntuu. Mutta hyvä, jos ensiviikon lomalle sitten oltaisiin jo kunnossa. ( Eikä täällä olla sentään paljoa sairasteltu, kun opettajille wilmaviestiä laitellessa huomasin, että viimeksi olen naputellut poissaolo-viestejä aika tasan vuosi sitten )!

Kuvat ovat räpsyjä viikonlopulta, kun sain läävälää hieman siivoiltua, ja piristin itseäni keväisin kukkasin. Löysin kukkakaupasta myös tuollaisen aidon vanhan lypsytaulun.
Ja voitte olla varmoja, että herkkulakko meni pyllylleen ;)















Parempaa viikkoa toivoen!

Iida Emilia

tiistai 16. helmikuuta 2016

Auringonsäteitä olkkarissa


Tänään on ollut täydellisen kaunis talvipäivä!
Harmi, että jouduttiin nauttimaan siitä vain ikkunoista ulos katsellen, sillä perheen nuorimmainen on sairaana. Tuntuukin olevan nyt hurjasti tauteja liikkeellä. Nyt siis lepoa ja hellää huolenpitoa, jotta saadaan tyttö taas kuntoon.

Kun potilas nukkui päivällä kuumettaan pois, järkkäilin samalla paikkoja ja yritin ikuistaa auringonsäteiden leikkiä olohuoneessa. Juuri tuota valoisuutta olen sisustukseen kaivannutkin,
vaikka sitten näyttäisikin jokaisen pölypalleron tullessaan ;)













Itseasiassa tuo auringon siivittämä valo on aika hankala kuvata, ja niin on tämä seuraavakin vikkelä kaveri, nimittäin uusi perheenjäsenemme: Vaahtokarkki :)

Vaahtis on kääpiöhamsteri, rodultaan roborovski. Niin pieni ja suloinen. ( Ja sattumalta vielä väriltäänkin sisustukseen sopiva ;). Hän tuli päiviämme ilahduttamaan, kun edelliset kääpiöhamsterisiskokset nukkuivat pois peräjälkeen. Olemme niin ihastuneita näihin suhteellisen helppohoitoisiin lemmikeihin, jotka näemmä ovat sopineet hyvin allergiseenkin perheeseen.

Näiden kuvien myötä:

Auringonsäteitä viikkoonne!

Iida Emilia

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Sydämellistä ystävänpäivää!


Oikein ihanaa ystävänpäivän iltaa! 


Kiireisen viikon päälle on ollut mukavaa rentoutua rauhassa kotosalla viikonlopun yli. Herkkulakkokin on kummaa kyllä pitänyt koko viikon, vaikka yleensä olenkin itseni hyvin helposti palkinnut väsyttävän päivän jälkeen ;). Tällä viikolla pidin vielä yksin hoitolaa pystyssä kollegan lomaillessa, ja mainostamamme tarjous sai ihmiset niin hyvin hereille, että työpaikalla sai hikoilla oikein olan takaa! Hyvä juttu, että hommia riittää näinä aikoina! Lauantaina sallein itselleni herkkupäivän (ja taisi tänäänkin laskiaispulla lipsahtaa ohimennen kitaan ) mutta huomenna arjen alkaessa aion olla jälleen tiukkana :). 

Varsinaista ystävänpäivää ei meillä sen kummemmin ole juhlistettu, paitsi että isompi tyttäremme lähti lauantaina yökyläreissulle bestikselleen, ja pikkusisko sai sitten puolestaan oman kaverinsa meille yöksi. Ystävyyden ilosanomaa on syytä julistaa mielestäni aina! Kuinka arvokkaita aarteita nuo ystävät ovatkaan. Kiitollinen saa olla, että näitä ihania ja tärkeitä ihmisiä on tupsahdellut eteeni kaikissa erilaisissa elämäntilanteissa. Niin paljon he ovat minulle antaneet :)







Ystävänpäivän teemaan sopiikin hyvin nämä vaaleanpunaisen hörhelöiset kuvat tyttöjen huoneen puolelta. Voi miten olenkaan tykännyt tuosta maalatusta vinoneliöseinästä nuoremman tytön leikkikomerossa. Työläshän se oli, mutta lopputulos ilahduttaa!


Suloinen sydämellinen olkikassi löytyi Hämeenlinnasta Onni puodilta, ( kauppakeskus Goodmanin viereisestä Tavastila kauppakeskuksesta ) jota mainostan kovin mielelläni, sillä pikkuisesta lahjatavaraliikkeestä löytyy aina jotain ihanaa kotiin, ja palvelu on kaikenlisäksi todella ystävällistä!
Uutuutena myymälässä on nyt myös Green Gaten valikoimaa, mistä olen ihan tohkeissani :)



Kauniin puisen naulakon löysin Finnmarista, ja isäntä sai sen tänään seinään kiinni. Aiemminhan tuossa nurkassa roikkui oksa, jolle asettelin näteimmät mekot esille henkareissa, mutta asetelma oli jotenkin tilaavievä, joten tuo naulakko näyttää nyt keveämmältä.




Näissä tunnelmissa kohti uutta viikkoa, vaaleanpunaiset lasit silmillä!

Halauksin!

Iida Emilia

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Green Gaten herkkuja


Olisipa ollut mukavaa päivittää blogiin punaposkiset terveiset laskiais-sunnuntain iloiselta pulkkamäkireissulta, mutta ehei...vesisadetta, rapaa ja loskaa saatiin niskaamme! Eikä todellakaan pistetty nokkaamme ulos, muutakuin siksi aikaa, että kävimme lounaalla mummilassa.

Laskiaispullatkin jäivät tänään leipomatta, mutta aamu alkoi croisanteilla ja mummilan kahvipöydässä herkuteltiin unelmatortulla, eli päivän sokeriannokset tulivat taatusti nautittua. Tänään jo melkein päätinkin, että aloittaisin ensiviikolla herkkulakon! Jotenkin on jäänyt kyllä sokerikierre pahasti päälle ja housun vyötäröä kiristää. Mutta pah, aika usein maanantaisin tuo sama päätös on tehty, ja keskiviikkoon mennessä se on jo rikottu ;) 




Jos kuitenkin koko loppuhelmikuun mittainen sokerilakko sattuisi onnistumaan, niin onneksi herkullista silmänruokaa tarjoilee nuo iki-ihanat Green Gaten kuosit! Niihin en kyllästy varmasti koskaan. Olenkin ihan super iloinen, kun tänne kotokaupunkiin on vihdoin tullut puoti, joka myy tuota kaunista sarjaa.

Lauantain kaupunkireissulla hypistelin latteja käsissäni, mutta ostinkin vain kauniin keväisen GG:n keittiöpyyhkeen, sekä rautalankakorin. Latteja on kuitenkin kerääntynyt kotiin jo aikalailla. Jäin tosin miettimään, että ehkäpä voisin muutaman korvallisen kahvikupin
 myös lisätä kokoelmiini.
 Miehet kun usein polttavat näppinsä noissa lateissa ;) 

Hmmm... onnistuneen herkkulakon päätteeksi voisikin palkita itsensä
uusin kipoin vai mitä?








Mutta kai viikonloppuisin pieni herkuttelu on kuitenkin sallittua...
Katsotaan miten käy ;)


Reipasta uutta viikkoa!

Iida Emilia

perjantai 5. helmikuuta 2016

Helmikuun herkkiä sävyjä

Heipparallaa ja hyvää alkanutta helmikuuta!

Tässä kuussa todella huomaa jo päivien pidentyneen, ja talitintitkin ovat aloittaneet iloiset keväiset viserryksensä. Siitä jos mistä huomaa kevään lähestyvän :)

Kevätfiilistelyissäni kuvailin pitkästä aikaa lastenhuoneen nurkkausta, jossa tuo iki-ihana kirsikkapuutapetti kukkii läpi synkimmänkin vuodenajan. Tykkään niin noista hempeän herkistä sävyistä! Tämän huoneen toinen asukas onkin ollut nyt loppuviikon leirikoulureissulla, ja kotona on ollut oudon hiljaista vain yhden lapsen kanssa. Tänään sitten saadaankin meidän papupatamme taas kotiin.

Blogissakin on ollut aika hiljaiseloa, sillä täällä tekniikka tökkii edelleen, ja muutenkin tuntuu postausaiheet olevan kateissa. Kamerassakin ilmeisesti lasten jäljiltä säädöt pielessä, kun kuvat ovat niin kummallisen sävyisiä. ( tai voihan syy olla yhtä hyvin itse allekirjoittaneessakin ;)

Noh, eiköhän täältä taas hiljalleen nousta horroksesta kevätsäteiden siivin.










Nyt siivousintoa etsimään! Tai menisikö sittenkin ensin ulos lenkille, kun aurinkokin näyttäytyy pitkästä aikaa pilviverhon takaa. Ah, tätä vapaapäivien sietämätöntä valinnanvapautta ;)

Pirteää perjantaita!

Iida Emilia